Nummelan Killan urheilustipendit Oskari Mäkiselle ja Joonas Hätöselle
Nummelan Killan urheilusitpendit saivat tänä vuonnan nummelalaiset Oskari Mäkinen ja Joonas Hätönen. Stipendit luovutettiin Nummelan Killan joulukuun kuukausikokouksessa Airhotellilla viime viikon keskiviikkona. Nummelan Kilta on jakanut urheilustipendejä nuorille lupaaville urheilijoille jo vuodesta 1974. Periaatteena on ollut, että urheilija valitaan Nummelan alueelta. Stipendin saajat ovat yleensä olleet 13-18 vuotiaita. Valintakriteerinä on pidetty urheilumenestystä ja hyviä elämäntapoja. Myös joukkueurheilija tai joukkue voi saada stipendin. Sama urheilija voi saada stipendin vain kerran. Urehilusitpendien saajat esitteli kiltaveli simo Havukorpi.
Oskari Mäkinen
Oskari on lapsesta asti ollut motorisesti lahjakas ja sinnikäs. Nummelan Judon muksujudo harjoituksiin Oskari meni neljä vuoden iässä harrastaen vielä jalkapalloa, jääkiekkoa sekä laskettelua. Tämän lisäksi Oskari pelasi VIPA:ssa 2 kautta pesäpalloa. Pian selvisi, että ainoa laji, joka oikeasti kiinnosti Oskaria; oli judo. Parasta judossa on ollut että siinä saa haastaa ja toteuttaa reilusti omaa tekemistään. Judon vahvana periaatteena on aina ollut kurinalaisuus. Tämä on antanut eväät myös hyvään koulumenestykseen, oppitunneillakin joutuu keskittymään ja kuuntelemaan opetusta – aivan kuten dojolla.
Vuonna 2012 Oskari aloitti hankkimaan entistä enemmän kisakokemusta ulkomailta. Kansainvälisistä kilpailuista alkoi tulla myös sijoituksia, muun muassa ensimmäiset sijat Tallinnasta ja Berliinistä, sekä kolmas sija kovatasoisesta Warsaw Judo Openista Puolasta.
Joulukuussa 2012 oli vuorossa oma ruskean vyön koe, joka meni läpi kehujen kera.
Vuosi 2013 alkoi valitettavan loukkaantumisen merkeissä, Helmikuisen Tallinna Judo Cupin toisen kierroksen ottelussa BP -66 kg, Oskarilla murtui nilkka ja siitä alkoi kymmenen viikon kuntoutusjakso. Oskari näytti sisukkuutensa ja määrätietoisuutensa harjoittelemalla jalka kipsattuna Judo- ja kuntosalilla 5-6 kertaa viikossa. Huhtikuussa jatkui taas kilpaileminen painoluokkaa ylemmässä sarjassa -66 kg ja siitä asti menestys on ollut uskomatonta.
Vuoden 2013 kohokohtia on Hopeamitalit kovista kansainvälisistä Venrayn U15 ja Baltic Sea Youth Games U18 kilpailuista sekä voitto marraskuussa Junior Finnish Openista.
Joonas Hätönen
Joonas Hätönen on 14-vuotias urheilijanuorukainen Nummelasta. Joonas asuu perheineen Wanhassa Nummelassa.
Joonaksen harrastukset ovat golf ja jalkapallo. Golfissa hän kuuluu Hill Side Golfin junioreiden kilparyhmään ja jalkapallossa hän edustaa Nups Pojat 99 -joukkuetta.
Joonas on tuttu näky Hill Side Golfin jäsenille joko kentällä kohteliaana peliseurana tai harjoitusalueella hiomassa lyöntejään. Golkierroksia kertyy kesän aikana noin sata ja harjoitustunteja lukemattomia. Golfin harjoittelu on ympärivuotista, sillä talvi käytetään fysiikkatreeneihin ja sisähalleissa lyömiseen. Kauden 2013 tuloksena oli mm. Hill Side Golfin juniorimestaruus. Kesällä 2014 rippikoulukin on tarkoitus suorittaa Vierumäen golfrippileirillä.
Jalkapallon Joonas aloitti eskari-ikäisenä NuPS:n futiskoulussa. Nykyisen NuPS Pojat 99 -joukkueen runko on pelannut sieltä ajoista asti yhdessä. Parhaat kaveritkin ovat tulleet jalkapallon kautta. Joonas tunnetaan ahkerana harjoittelijana ja joukkueen eteen pelaavana puolustajana. Useana vuonna hänet on palkittu joukkueensa parhaimmistona ja mm. kaudella 2012 Vuoden lupaus -palkinnolla.
Golfin ja jalkapallon lisäksi Joonas hiihtää mielellään talvisin harjulla ja koululiikunnassa mukavia lajeja on hiihdon lisäksi esimerkiksi suunnistus.
Koulu ja kaverit ovat Joonakselle tärkeitä. Kouluaineista mieluisimpia ovat historia, maantiede ja espanja.