Nummelaneuvos on Nummelan Killan myöntämä arvonimi huomattavasta henkilökohtaisesta panoksesta Nummelan taajaman kehittämisessä. Nummelan Kilta myöntää korkeintaan yhden arvonimen vuosittain. Hallituksella on oikeus poiketa myöntämissäännöistä poikkeuksellisin painaviin syihin vedoten. Nummelaneuvokselle luovutetaan arvonimen tunnusmerkiksi punainen baretti, jossa on Nummelan Killan merkki.
Nummelaneuvoksen baretin käytöstä on annettu seuraava suositus:
Baretti on sileä ja laskeutuu juuri oikean korvan päälle. Baretin laita on juuri korvalehden yläpuolella eikä tule korvan päälle. Baretti asetetaan päähän siten, että molempien korvanlehtien ja kulmakarvan päälle jää kahden sormen levyinen väli. Baretin tulee olla pari kokoa normaalia hattua pienempi, jotta vaatimukset täyttyvät. Baretin kurenauhan kireyttä säädetään naruilla, nämä tulee solmia ja piilottaa baretin alle pois näkyvistä. Kokardin tulee olla suoraan vasemman silmän yläpuolella.
Barettia pidetään päässä:
- kiltaveljien kutsu/onnittelu/merkkitilaisuuksissa
- itsenäisyyspäivän lipunnostossa, huomioiden säävaraus
- joulunavauksessa
- uuden neuvoksen julkistamistilaisuudessa
Barettia ei pidetä päässä:
- seppeleen laskun aikana
- veteraanien iltahuudon aikana
- rukouksen aikana
Barettia yllä mainituissa kohdissa voi pitää naisneuvokset.
Nummelaneuvoksen siirryttyä ajasta iäisyyteen, toivotaan omaisten säilyttävän baretin, joko muistona tai arvokkaasti hävittämällä esimerkiksi mukaan hautaamalla.